Kuului kaikuva napsahdus. Valot sammuivat. Kaikki pimeni. Autioituneelta jalkapallostadionilta katkaistiin sähkö. Istuin yksin katsomossa, sylissäni laptop.
En päässyt enää internetiin. Ei ollut yhteyttä. Olin keskellä ei-mitään, Liettuan pääkaupungin Vilnan lähiössä, ankeiden kerrostalojen ympäröimänä. Pimeydessä.
Minulla oli kaksi tuntia aikaa lähettää reportaasi kotitoimitukseen Suomeen.
Oli heinäkuun ilta, vuosi 2009.
Laitoin laptopini olkalaukkuuni ja lähdin juoksemaan pimeille kaduille. Hotelli olisi toisella puolella kaupunkia. Siellä ei ollut internet-yhteyttä. Kello oli melkein yksitoista. Mistä löytyisi internet? Jos siinä kiireessä olisi ehtinyt pysähtyä miettimään suurempaa kuvaa, olisin varmaankin miettinyt, miten minun käy jos en saa artikkeliani seuraavan päivän lehteen. Olisin luultavasti myös miettinyt, miksi minä eksynyt pikkupoika olen täällä Neuvostoliiton laitamilla.
Onni potkaisi pientä takapuoltani. Radisson SAS -hotellin sininen valo häikäisi. Länsimaalaisuutta. Hienoutta. Siellä olisi varmasti internet.
Ryntäsin receptioniin, liioitteleva it's an emergency -avunpyyntö ja sain internet-yhteyden laptopiini. Viimeinen oikoluku artikkelilleni - kahdesti - ja sen lähetys sähköpostitse kotitoimitukseen Helsingin Aleksanterinkadulle. Onnistuminen!
Maailman keventynein olo. Olisin voinut liitää, melkein lentää. En muista seuraavasta tunnista mitään. Istuin kadulla, nojasin seinään ja join litran tuoppia. Euforia, euforia, euforia.
Iltalehti 17.7.2009, urheilu s. 6
Pyhä kolminaisuus
Antti Muurinen, Klubi ja europelit palasivat voitokkaasti yhteen.
Sasha Huttunen
Vilna
FK Vetra - HJK 0 - 1
[...]
Journalismi-sana on syntynyt ranskan kielen sanasta jour. Se merkitsee päivää. Journalismi kertoo kriittisesti, puolueettomasti ja oikeudenmukaisesti päivän tapahtumat. Journalismi on läsnä. Siksi on mielestäni arvokasta, että journalistit todella menevät sinne, missä tapahtuu. Ei tyydytä pelkkään puheluun tai ulkomaalaisten lähteiden käyttämiseen.
Syventävien henkilökuvien ohella parasta journalismissa on mielestäni se, kun avautuu mahdollisuus lähteä raportoimaan mielenkiintoista tapahtumaa tai ilmiötä - ulkomaillekin asti. Esimerkiksi Vilnaan, jossa Suomen jalkapalloylpeys HJK (Helsingin Jalkapalloklubi) pelasi Eurooppa-liigan karsintakierroksen ottelussa liettualaista FK Vetraa vastaan. Olin ainoana suomalaistoimittajana paikalla, kymmenien liettualaistoimittajien keskellä. Olen ylpeä siitä.
Kun lähtee kauas raportoimaan, on raportissakin osoitettava läsnäoloa. Sitä, että olen ollut siellä havainnoimassa tapahtumia. Suomalaisesta näkökulmasta, mutta silti journalistisesti. Lukiessani kolmasosan sivusta täyttävää otteluraporttiani säilyneessä Iltalehdessä, löydän muutamia huvittavia selostuksia, kuten:
”[...] Vilnan illassa helsinkiläiset olivat onnekkaampi osapuoli. Lähes koko päivän kestänyt sadekin lakkasi vain hieman ennen ottelun alkua, mikä oli Klubin pallonhallintaan pyrkivän pelityylin kannalta eduksi. [...]”
Mieleen palautuu myös muistoja seikkailusta. Kuinka ystäväni kanssa juoksimme litimärkinä Vilnan keskusaukiolla, kun kaatosade oli hyökännyt pilviseltä taivaalta. Olihan se melkoinen matka. Viisi päivää, laivaa ja linja-autoja käyttäen. Lentäminen on huijaamista. Lopulta konkreettisesti säilyy vain pieni lehtileike, joka kertoo HJK:n voittaneen Vilnan illassa 1-0. Harmi vain, että seuraavalla viikolla Helsingissä liettualaiset voittivat kahdella maalilla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti