Dokumentti sisältää sykähdyttävän raakaa materiaalia tunnetuista USA:n kokemista murhista. Hätkähdyttävää, kuinka läheltä monia niistä on päästy kuvaamaan. John F. Kennedyn, Robert Kennedyn ja Martin Luther Kingin murhat sekä Ronald Reaganin ja George Wallacen murhayritykset. Sama käsikirjoitus toistui monta kertaa: puhe, hymy, taputukset, iloinen poliitikko ja kansa, kävely ihmisten keskellä, yhtäkkiset laukauksen äänet, kirkumista, paniikki ja maassa makaava verinen pukumies. Kansalaisten toiveikas ilo on hetkessä muuttunut hysteeriseksi itkuksi.
Poliitikkojen salamurhat tulivat osaksi kulttuuria 1960-luvulla, seuraavalla vuosikymmenellä uutisoitiin sarjamurhaajista.
”I am an American, and I killed Americans. I am a human being, and I killed other human beings. I did it in my society”, pohdiskeli kymmenen ihmistä murhannut Ed Kemper, jonka älykkyyosamääräksi mitattiin korkea 136.
Dokumentissa haastateltu Kemper antoi itsestään lempeän, filosofisen kuvan, ja heräsi väkisinkin kuvitelma siitä, kuinka hän teki vain sen, mitä yhdysvaltaisessa yhteiskunnassa kuuluikin tehdä. Muussa maassa hän olisi elänyt toisenlaisen elämän. Käsittämätöntä, miten tuo taidokkaasti artikuloiva, rauhallinen miehenköriläs on murhannut raa'asti muita ihmisiä. Pahuutta. Vääryyttä.
Killing of America on lähes 30 vuotta vanha, mutta se on ajankohtainen vielä tänä päivänäkin. Murhaluvut ovat laskeneet hieman, mutta ne ovat silti hyvin korkeat muihin maihin verrattuna. Ammuskeluille on löytynyt uusia ulottuvuuksia. Koulu-, kirkko- tai ostoskeskusammuskeluista ei ollut tuolloin vielä tietoakaan. Parempaan ei ole päästy.
Dokumentti päättyy John Lennonin salamurhaan 1980 ja Lennonin kappaleeseen Imagine, joka haaveilee maailmanrauhasta. Ei aseita, ei murhia.
Killing of America piirtää hyvin yksipuolisen kuvan Yhdysvalloista: pelkkää ammuskelua, verta, pelkoa ja ennenaikaista kuolemaa. Mutta se on silti todellisuutta, jota ei pidä piilotella. Kysymys ei ole propagandasta tai mustamaalauksesta.
United States of America... Kuinka kiehtova maa. Äärilaidallinen. Lukuisia kulttuureita, kansallisuuksia. Monta miljöötä. Osa elää amerikkalaista unelmaa, kuin stereotypiaa toteuttaen, eikä kohtaa lainkaan ammuskeluita tai muita epäkohtia. Toisten arki on se toinen stereotypia. Dokumentaristeille Yhdysvallat on unelmallinen kohde, sillä tulokulmia on lukuisia. Killing of America valitsi kaikista synkimmän, eikä valinta ollut huono, sillä epäkohta on totisesti melkoinen.
Kaikki yhdysvaltalaiset ovat saaneet esittää mielessään kysymyksen: miksi meidän maassamme on tämä tuhoisa asekulttuuri? Syitä on vaikea löytää, mutta seuraukset ovat kaikkien nähtävillä.
Henkilökohtaisella tasolla tällaisiin asioihin ei kuitenkaan tulisi perehtyä liikaa. Nämä ovat nähtävästi ikuisia epäkohtia, joille ei löydy ratkaisua sitten millään, vaikka ne tuntuisivat itsestäänselviltä. Kehitystä ei tapahdu. Täytyy vain toivoa, että itse pysyy poissa luotien tieltä, ja pitää tämän todellisuuden poissa mielestä, ettei pelko pääse lamaannuttamaan elämäniloa.
