Tervanevan yksinäinen

Hiihtäjä harjoittelee maan sydämessä, Tervanevan suolla. Hän juoksee sauvojen kanssa, vajoten askelmillaan upottavaan suohon, mutta ponnistaa kaikin voimin, sauvojen avulla aina ylös ja ottaa seuraavan askeleen kohti kaukana maisemassa korkealle kurottavaa kuusien metsää. Kuola valuu, hiki tarrautuu ihoon. Hän kasvaa vahvaksi, sinnikkääksi luonteeksi. Hiihtäminen on hänelle kaikki kaikessa, tärkeintä maailmassa.

Kun kilpailut alkavat, hiihtäjä pystyy voittoihin saakka. Hän päihittää muiden maiden osallistujat. Hän saavuttaa sankarin maineen, hänelle puetaan viitta. Kaikki kansalaiset olivat kokeneet suunnatonta riemun tunnetta, kun he katsoivat hänen etenevän voittajaksi. He ottivat osaa iloon. He tulivat onnellisiksi, he tunsivat ylpeyttä. Hekin kokivat voittaneensa. Tämä sankari oli kaikista paras!

Maan isännöimiin kilpailuihin sankari valmistautui suosikkina. Hän voitti, kansa hurrasi – mutta hän jäi myöhemmin kiinni kielletyn, lisää voimaa antaneen aineen käyttämisestä. Kansa koki sankarin pettäneen heidät, vaikka päätöksen huijauksesta olivat tehneet ahneemmat miehet. Viitta revittiin sankarilta pois, hiihtäjä vajosi lumeen, pieneksi käpertyen. Hän tunnusti virheensä, kun muut valehtelivat syyttömyyttään ja antoivat hiihtäjän maineen, kaiken onnen kadota.

Lähti rakkaus, lähti perhe, myös työ ja terveys. Vuodet vierivät, vierellä pysyi vain häpeän tunne ja tyhjentyneet pääkallolla merkityt pullot. Mielessään tappio oli leimannut hänet. Se oli ohi, elämä.

Lähti lopuksi riisuttu sankarikin, ilman muiden katseita, ilman sanoja. Anteeksi pyytäen, kun esirippu laskeutui.

Sinä päivänä sanoma levisi ympäri maan suru mukanaan ja yksin lähteneelle miehelle puettiin takaisin menettämänsä sankarin viitta. Kyllä, se kuului hänelle, totesivat muut hiljaisella äänellä, samalla pala kurkussa kysyen, miksi kohtalo oli tämä.

Kuinka sieltä voittajan korokkeelta oli päädytty tähän, yksinäiseen hiipumiseen ja kesken päättyneeseen eloon?

Miksi tämä tarina toistuu aina uudelleen suomalaisessa urheilussa? Mitä voimme tehdä, ettei se enää koskaan toistuisi?