Kohu oli valmis.
Aalto oli Suomen ensimmäinen julkisuuteen astunut transsukupuolinen, jonka tilannetta ei varmastikaan helpottanut asema kirkkoherrana. Suvaitsevattomuus häntä kohtaan oli melkoista. Vaikka tämä esimerkkitapaus osoittikin ihmisten ikävän suhtautumisen, antoi Aalto monille sukupuoli-identiteetin kanssa painiville ihmisen, johon samaistua.
On vaikea ymmärtää, miksi Aalto on kohdannut niin suurta kritiikkiä.
Totta kai sukupuolenvaihdos on suuri muutos, joka vaikuttaa myös muihin ihmisiin. Ei ole varmastikaan helppoa käsitellä sitä, kuinka läheisestä miesystävästä tuleekin nainen tai päinvastoin. Nykymaailma on individualistinen, mutta tulisi aina miettiä, miltä muista tuntuu. Ei saa olla itsekäs. Omat päätökset vaikuttavat aina muihinkin.
En ole ollut lähellä transsukupuolisuutta, joten en itsekään tiedä, miten Aallon tapaukseen tulisi suhtautua, tai transsukupuolisuuteen ylipäätään. Onko hurskastelua vaatia hänen seurakunnalta ja läheisiltä hyväksyntää, kun ei itse tiedä, miltä tuntuu kun pitkään tuntema ihminen vaihtaa sukupuolta? Etenkin kun hän on autoritäärisessä ammatissa? Mutta samalla olisi hurskastelua halveksia Aaltoa, kun en tiedä, miltä tuntuu elää väärässä kehossa, sielu loukussa.
Kolmen lapsen isä ja pitkään avioliitossa elänyt ja vieläkin elävä Aalto kertoi, kuinka keskusteli aikaisessa vaiheessa asiasta perheensä kanssa. Hänen identiteettinsä ilmeisesti ymmärrettiin ja hyväksyttiin. Sama ihminen, sielu ja mieli siellä ruumiin sisällä on, oli sukupuoli mikä tahansa. Siksi onkin surullista ja hankala ymmärtää, miksi peräti 600 imatralaista erosi kirkosta Aallon sukupuolenvaihdoksen takia.
Raamattu osaa ilmeisesti opettaa erilaisuuden tuomitsemista.
Toki, täytyy myös ymmärtää seurakunnan näkökulma. Kirkkoherra on auktoriteetti, jolta haetaan turvaa. Ehkä he eivät kyenneet luottamaan ihmiseen, joka oli päättänyt vaihtaa sukupuoltaan. Se kertoo identiteettikriisistä, epävarmuudesta, halusta olla joku muu. Kenties sellainen henkilö ei ole sopiva papiksi, vaan papin täytyisi olla joku, jolta kaikki tasapainottomuus ja erilaisuus puuttuu. Silloin hän olisi uskottava, nuhteeton keulakuva, jolle seurakunnan on mielekästä
uskoutua.
Seurakuntaa taisi myös häiritä Aallon saama julkisuus, joka vei huomiota kristillisestä työstä Aaltoon itseensä.
Eilen uutisoitiin, että Aalto on luopunut työstään kirkkoherrana. Syyksi hän ilmoitti luottamuspulan. Side seurakuntaan ei ollut enää vahva.
Elämme vuotta 2010, emmekä ole vielä edenneet tarpeeksi tämänkaltaisissa asioissa. Sukupuolenvaihdos on vieläkin teko, jota on vaikea ymmärtää ja nähdä luonnollisena valintana. Itsellänikin on vielä runsaasti oppimista transsukupuolisuudesta. Mutta yritän ymmärtää ja oppia tietämään paremmin.
Nämä ovat vaikeita asioita.
Aalto kertoi dokumentissa, kuinka hän jo kuusivuotiaana ihaili naapurintytön mekkoa ja sanoi vanhemmilleen haluavansa itsekin pukeutua mekkoon. Häntä toruttiin vihaisesti ja tukistettiin, kun tämä toistui. Nuorella iällä Olli oli ymmärtänyt syntyneensä väärän sukupuolen ruumiiseen.
”Minulla oli naisen sielu, mutta miehen ruumis”, Aalto sanoi nyt.
Hän totesi dokumentissa, kuinka hän on elänyt viisi vuosikymmentä väärässä kehossa, väärän sukupuolen identiteetillä, koska hän ei ole halunnut loukata muita tai aiheuttaa muissa hämmennystä. Nyt hän vihdoinkin rohkeni tekemään unelmoimansa ratkaisun. Olisihan se kaameaa katua kuolinvuoteellaan, kuinka on kärsinyt koko elämänsä, kun ei ole uskaltanut elää omaa elämää, elää itseään varten. Kuinka on pidätellyt omaa itseään piilossa, koska on halunnut miellyttää muita. Se kaikki tuhlattu aika.
Marja-Sisko Aalto. (kuva: Antti Hämäläinen / Ilta-Sanomat)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti